Kuuntelin viikonloppuna kahden kokeneen metsästäjän keskustelevan noutajan kouluttamisesta ja kuinka nuoren koiran luontaista intoa ja halua tehdä ei saa lannistaa, vaan se tulee ohjata toivottuun suuntaan. Sama asia kävi mielessä, kun yksi kevään taipparikursseista päättyi ja kävimme lopuksi keskustelua kunkin fiiliksistä ja tulevaisuudensuunnitelmista.
Usein taipparikurssille tulee ihan aloittelevia harrastajia, jotka ovat treenanneet sitä ennen lähinnä itsekseen, mutta uskaltautuneet viimein kurssille, kun rodunomaisten lajien kärpänen on jo päässyt puraisemaan. Osa tällaisista koirakoista on jo hyvin edistyneitä ja hommat sujuvat hienosti. Osa ohjaajista taas huomaa, että ryhmätilanne, kevät, nartut jne. aiheuttavat omalle koiralle vastustamattomia houkutuksia.
Ja kumpikin on ihan ok. On tärkeää saada aloittelijat ymmärtämään, ettei oman koiran käytöksessä ole mitään hävettävää tai noloa. Ihan jokainen meistä on ohjaajina tehnyt parhaansa vallitsevissa olosuhteissa ja sillä osaamisella, mikä meillä siinä hetkessä on. Se on riittänyt juuri siihen, mihin on riittänyt. Jos on halua ja mahdollisuus, tilanteen voi muuttaa opettelemalla ja kouluttamalla koiraansa lisää ja totuttamalla sitä erilaisiin asioihin ja tilanteisiin. Mutta mitään ei tarvitse hävetä, eikä olla nolo. Jos joku sanoo asiasta jotain negatiivista, hän ei ole oikeassa paikassa.
Olen itse hurahtanut noutajien rodunomaisiin lajeihin hyvinkin vahvasti ja näen, että hurahtaneita aloittelevia ohjaajia olisi vaikka kuinka paljon, mutta aina ei ole helppoa löytää väyliä, miten päästä eteenpäin ja miten saada sekä apua koulutukseen että rohkaisua edetä ja osallistua. Paikalliset noutajakoirayhdistykset tekevät hyvää työtä, mutta silti on iso aukko siinä, että saataisiin tarpeeksi matalan kynnyksen mahdollisuuksia ja potentiaaliset ohjaajat ja koirat etenemään.
Tällaisten harrastajien tukeminen on tärkeää ihan noutajan ja sen ominaisuuksien vaalimisen takia, sekä siksi että varmistetaan noutajatoiminnan jatkuvuus saamalla uusia ihmisiä mukaan toimintaan. Ihan jokainen meistä kokeneemmista harrastajista voi omalla käytöksellään ja toiminnallaan vaikuttaa siihen, että saamme uusia harrastajia mukaan ja entistä useampia noutajia rodunomaisten lajien piiriin. Ihan linjaan ja noutajarotuun katsomatta.
Voimme tukea, tarjota apua, ohjata avun luokse ja pitää huolta siitä, että jokainen tuntee olevansa tervetullut mukaan. Tällaista työtä tehdään jo vaikka kuinka paljon. Välillä havahdun siihen, kuinka paljon itse sain apua ja tukea alkuaikoina ja kuinka koko homma olisi saattanut jäädä kesken ilman sitä. Ja kuinka pienestä se innostus rodunomaisiin lajeihin voi lannistua, jos sitä ei tueta tai sitä jopa ajetaan alas.
Rodunomaisten lajien koulutuksia pyörii toivottavasti taas kevättalvella pitkin Suomea. Mainio tilaisuus meille kokeneemmille harrastajille ottaa aloittelevia harrastajia ”siipiemme suojaan” ja tukea heitä kukin tavallamme. Ja uudet harrastajat rohkeasti mukaan! Porukkahan on todella mainiota, vaikka heitteleekin raatoja pitkin metsiä!
Noutajaportaali 