Ensimmäiseksi pitää mainita, etten ole mikään riistaongelmien tai koirankoulutuksen asiantuntija, joka aukottomasti tietää ongelmien syyt ja niiden korjaamiskeinot. Törmään kuitenkin kouluttaessani aloittelevia koirakoita riistaongelmiin lähes joka ryhmässä eli ongelman ilmenemismuodot ovat tuttuja ja sen pohjalta olen tehnyt jonkinlaisia päätelmiä, mistä ne voisivat johtua ja miten niihin voidaan yrittää vaikuttaa. Varmasti löytyy paljon muita ja ehkä parempiakin ohjeita, mutta jos kamppailet riistaongelmien kanssa, tästä on ehkä sinulle jotain hyötyä ajatuksen herättäjänä, että mistä juuri teidän tapauksessanne on kyse ja millaisia keinoja voisi yrittää.
Syyt koiran riistaongelmien taustalla eivät välttämättä ole yksiselitteisiä, vaan niihin vaikuttaa useampikin tekijä. Koulutuskeinoina suosin positiivisia keinoja, toki tehden koiralle positiivisen jämäkästi selväksi, että riistan ottaminen ei ole monivalintatehtävä.
Ihannetilanteessa jokaisella noutajalla olisi moitteeton riistavietti, loputon halu etsiä ja löytää riistaa sekä tuoda sitä ohjaajalleen. Näin ei kuitenkaan aina ole, mutta meillä on toki keinoja tukea koiran mahdollisia puutteita eri keinoin. Kouluttajana olen nähnyt kaikkien näiden vuosien varrella ehkä 2 tapausta, joissa minä en enää osannut auttaa riistainnon herättämisessä. Joku muu ehkä olisi. Eli täysin toivottomia tapauksia on minun kokemukseni mukaan hyvin vähän, mutta riistaongelmia kyllä esiintyy minusta paljon ja ehkä jopa enenevässä määrin. Toki koulutuksiin tulee jo valikoitu joukko koiria eli satunaisotannasta ei voida puhua.
Kokemattomuus
Joskus näkee koiria, jotka ovat varautuneita riistan suhteen ihan vain siksi, että sitä ei ole niille näytetty ja ovat luonteeltaan sellaisia, että suhtautuvat uusiin asioihin varautuneesti. Usein auttaa, että koiraa rohkaisee ottamaan riistaan, mahdollisesti motivoivilla heitoilla (saalisvietin hyödyntäminen) ja kehuu kovasti, kun se ottaa riistan suuhun. Jos tuntuu, että linnun muoto on se varautuneisuutta aiheuttava tekijä, voi linnun siivet sitoa, laittaa lintu nailonsukkaan tai sulattaa vain osin, jolloin se on ”helpommin lähestyttävä”. Nämä apukeinot voi yleensä jättää nopeasti pois, kun kokemusta karttuu ja koiran luontainen riistainto herää.
Jos kyse on vain kokemattomuudesta, ongelma on usein nopeastikin ratkaistu, kun annetaan koiralle positiivisia ja kannustavia riistakokemuksia. Toki pitäen huolen, ettei koira itse päätä olla ottamatta, vaan harjoitukset viedään loppuun tilanteen mukaan muokaten niin, että koira ottaa riistan, esim. saalisviettiä hyödyntämällä.
Mukavuusalue ja siltä poistuminen
Joskus näkee itseensä varsin tyytyväisiä koiria, joilla on Emäntä/Isäntä kurissa, vakipaikka sohvalla ja arjessa melko paljon vapauksia. Tälläisella koiralla ei ole varsinaista riistaongelmaa, vaikka riistainto ei välttämättä ole kovin korkea ja/tai herännyt. Mutta koiran elämän perusasiat ovat niin mukavalla mallilla, ettei riista nouse sen prioriteeteissa kovinkaan korkealle, eikä suhde ohjaajan kanssa aiheuta sille paineita ottaa riistaa Emännän/Isännän mieliksi.
Riistaintoa voi kasvattaa kannustamalla koiraa siihen ja tekemällä siitä sille kannattavaa. Riista-innon kasvattamisella on toki rajansa, sillä riistainto kulkee osin geeneissä. Mutta tärkeämpää on saada koira tekemään töitä ohjaajan kanssa. Koirasta riippuen tähän auttavat rajojen asettaminen ihan siellä arjessa ja arjen pieniä tekoja, joilla ohjaaja osoittaa, että vaikka tässä ollaan parhaita kamuja, se kaksijalkainen on kuitenkin se, joka määrää homman tahdin ja jonka kanssa töitä tekemällä maailma on aina hiukan parempi kuin muuten. Miten tämä käytännössä tapahtuu, riippuu koirasta ja on ihan oman artikkelin tai kirjan arvoinen.
Puutteellinen riistainto
En tiedä, onko termi oikein, mutta joskus koira saattaa olla hyvässäkin yhteistyössä ohjaajansa kanssa, mutta ei vain innostu riistasta. Se saattaa etsiä ne kaikki hakuruudusta ja kertoa katselleen ohjaajalle, että tule hakemaan. Se ei kuitenkaan ota riistaa, vaikka siihen on kannustettu, on käytetty saalisviettiä innostamiseen, on kiedottu varista sukkaan ja tehty kaikki tunnetut temput.
Tällaisen käytöksen taustalla voi olla monia syitä, mutta yksinkertaistettuna voisi puhua puutteellisesta riistainnosta, joka tulee koiran geeneistä. Jos innostaminen yllä mainituilla tavoilla ei tuota tulosta eli piilossa olevaa riistaintoa ei saada niillä esiin, voi kokeilla naksutinkoulutusta eli opettaa koiralle operantein keinoin riistan ottamista lähtien ihan siitä, että ensin palkataan riistan katsomisesta, sitten koskemisesta, sitten suuhun ottamisesta, sitten nostamisesta jne. Joskus se johtaa opittuun toimintaan, joskus se herättää syvällä uinuneen riistainnon. Mutta todistetusti näin toimimalla koira, joka on oksentanut riistan päälle, on saatu ottamaan riistaa niin, että se on suorittanut taipumuskokeen hyväksytysti. Monia muitakin menestystarinoita on saatu, kun tuossa alkuopetuksessa on pilkottu asia osiin ja palkattu osasuorituksista. Tämä tie vaatii paljon kärsivällisyyttä ja työtä, kuten mikä tahansa osasuorituksiksi pilkottu asia vaatii.
Joskus puutteellinen riistainto saadaan heräämään, kun koira pääsee käytännön metsälle ja saa lämpimän riistan ja haavakkokokemuksia. Siinä tueksi tulee saalisvietti ja metsästysvietti, mutta saaliin noutamisesta saatu palkka on koiralle niin suuri, että riistainnosta tulee pysyvä. Tällaisia tilaisuuksia ei ole aina helppo saada, mutta aina kannattaa yrittää esim. Noutajapörssin kautta.
Riistan rikkojat
Riistan rikkojia on erilaisia. Joskus nuori koira on vain kovin innoissaan ja riista pyörii suussa, suun ote kiristyy, jolloin riista rikkoontuu ilman, että koira sitä tarkoittaa tai edes tajuaa. Joskus taas koira paineistuu syystä tai toisesta (ohjaaja, ympäristötekijät jne.), jolloin suun ote tiukkenee ja riista rikkoontuu – joskus tuntuu, että koira rikkoo riistan tahallaan, mutta vaikea tietää, onko rikkominen tahallista vai onko se vain seuraus koiran voimakkaasta reaktiosta johonkin muuhun. Toki moni ohjaaja kertoo tarinaa siitä, kuinka koira rikkoi harkitusti, hidastetusti ja juuri kokeen viimeisellä riistalla linnun vain parin metrin päässä ohjaajastaan. Mutta oliko riistan rikkominen tarkoituksellista vai oliko se seuraus jostain muusta ongelmasta?
Riistan rikkomisen korjaaminen ei ole aina helppoa. Lohdutuksena tosin pitää sanoa, että joskus rikkominen on vain yksittäinen tapahtuma, joka ei koskaan toistu. Mutta sitten on niitäkin, joilla se vain tulee aina vain useammin esille. Nuorilla koirilla yksin aika voi auttaa, kun pääkoppa kehittyy. Joskus auttaa, että riistaa näytetään usein, säännöllisesti ja eleettömästi, jolloin siitä tulee koiralle arkisempaa, eikä se kiihdytä niin paljoa.
Korjaavina keinoina voi käyttää esim. puolijäistä riistaa ja kantoharjoituksia, jolloin koiraa päästään kehumaan ja palkkaamaan nätistä kantamisesta ja luovutuksista. Voidaan tehdä pitoharjoituksia ja palkata nätistä otteesta ja luovutuksista. Naksuttimesta on minusta tässäkin hyötyä, kun halutaan saada koira ymmärtämään, mistä toiminnasta palkka tulee eli mikä toiminta kannattaa. Tämäkin vaatii työtä, eikä ole nopea ratkaisu, mutta varsinkaan pitkittyneeseen riistan rikkomiseen harvoin on nopeaa ratkaisua.
Mutta yllämainitut ovat korjaavia toimia vain riistan pitämiseen, kantamiseen ja luovuttamiseen ehjänä. JOS riistan rikkomisen syynä on esim. että koira paineistuu ohjaajasta tai se ei ole ohjaajan kanssa samaa mieltä riistan omistajuudesta. Tällöin syy on muualla kuin itse riistassa ja se syy pitää löytää ja korjata ennen kuin riistaharjoittelua kannattaa jatkaa.
Saaduista ohjeista on valittava itselle sopivat
Eri kouluttajilta saa ja on hyväkin saada erilaisia ohjeita, sillä kaikilla kouluttajilla on oma kokemuspohjansa ja eri määrä kokemusta. Kuuntelijan tehtäväksi jää arvioida kuullun opin sopivuus oman koiran kohdalla ja vastaavatko ne omaa koirankoulutustapaa.
Minulla on ollut melko pehmeitä noutajia, joiden kanssa pakkokeinot eivät ole tuntuneet parhaalta tavalta päästä tuloksiin eli esim. riistan työntäminen väkisin suuhun on saanut enemmän vahinkoa aikaiseksi kuin oppimista. Mutta on ollut todella tärkeää viedä asiat loppuun eli ihan jokainen harjoitus on vietävä loppuun niin, että saadaan haluttu onnistuminen edes jollain tasolla ja tehtävää helpottaen. Koira ei siis saa päättää, ottaako se riistaa vai ei, sen päättää ohjaaja. Toki ei pidä vaatia riistan ottamista ennen kuin on sen varsinaisesti opettanut, jos koira ei luontaisesti heti ota riistaa. Ei siis pidä olla kohtuuton koiraa kohtaan.
Ja olivatpa ohjeet minkälaisia tahansa, itse työn tekee koiran ohjaaja yhdessä koiransa kanssa.
Kokemusten jakamista
Millaisiin riistaongelmiin sinä olet törmännyt? Oletko löytänyt hyviä keinoja niiden korjaamiseksi? Jaa ne ihmeessä, sillä riistaongelmat ainakin jossain vaiheessa ovat varsin yleisiä.Ihan jokaisen on tärkeä muistaa, että ei ole täydellisiä koiria eikä ohjaajia. Jokaisessa koirassa on puutteita, joita me ohjaajat sitten parhaamme mukaan työstämme. Kokeneempi ohjaaja työstää aiemmin kuin kokemattomampi, mutta tärkeintä on yhdessä tekeminen ja oppiminen.
Noutajaportaali 